Kurkkaus kartanolle ja wokkausta

Kulunut viikonloppu oli ilmeisesti syksyn viimeinen lämpöinen lajiaan, jokohan kesän pulssi katkesi? Parvekkeemme asukit bonzai-pepperoni, chilit Aji Cristal, Lemon Drop ja Aji Benito vaihtavat väriä samaan tahtiin kuin kotikatumme koivut, joita tuuli on riepotellut viime viikkoina. Paljon on pensaissa vielä vihreitä podeja, mutta nyt alkaa olla aika ottaa siemeniä talteen ensi kevään varalle.

Mihin sitä chiliä voi sitten tuikata? No, esimerkiksi aasialaisvaikutteiseen wokkiin. Varsin balansoituneen version sävelsin sunnuntain kunniaksi. Pitkää aineslistaa ei kannata säikähtää, sillä eteenpäin pääsee vähemmälläkin ja aikaa ei kokkauksessa kauan kulu, kunhan vain esikäsittelee ja ottaa esiin kaikki tarvittavat komponentit.

Kuvissa vasemmalla pepperoni, alla aji cristal ja lemon drop.

Tofu-katkarapu-kasviswokki kahdelle:
1/3 pala tofua (500g pakkaus maksaa 1,5€ Kallion Vii Voanissa!)
kourallinen isoja katkarapuja per syöjä
paketti nuudeleita (Mama's prawn)
pikkupurkki kookosmaitoa
1 lemon drop-chili
1 lime
sipuli
pari valkosipulinkynttä
kukkakaalta
pari ananasrengasta
chilikastiketta
hot madras curry powderia
soijaa
osterikastiketta
korianteria
jeeraa 
paprikajauhetta
garam masalaa
tuoretta basilikaa
öljyä
vettä

1. Jos käytät pakastettuja katkarapuja, sulata ne ensin ja purista ylimääräiset nesteet pois. Tapaan nopeuttaa sulamista huuhtelemalla katkoja kylmällä vedellä siivilässä. Laita ravut marinoitumaan chilikastikkeeseen (myös makea käy) ja purista puolen limen mehu joukkoon. Käytän marinoinnissa apuna yleensä pakasterasioita.
2. Palo tofu sopiviksi suupaloiksi, taputtele nesteet pinnalta kevyesti talouspaperilla ja laita rasiaan, ripottele curry-jauhe joukkoon ja purista toinen limen puoliska mukaan. Molemmat rasiat marioinoituivat jääkaapissa reilut pari tuntia.
3. Voit aloittaa wokkauksen pilkkomalla haluamasi kasvikset sopiviksi paloiksi. 
4. Lorauta wokin pohjalle kasvisöljyä ja kuivat mausteet (meillä siis korianteri, jeera eli juustokumina, paprika ja garam masala), kuumenna. Lisää sitten tofupalat, paista muutaman minuutin verran ja laita syrjään odottamaan.
5. Lisää wokille öljyä ja jälleen sama maustekombo sekä chili- ja valkosipulisilppu, kuullota kevyesti - älä polta. Lisää wokkiin kypsennystä vaativat kasvikset eli kukkakaali ja sipuli, roiskaa joukkoon osterikastiketta sekä soijaa ja anna kuullottua.
6. Kun kasvikset kuullottuvat, laita pikanuudelit pieneen kulhoon ja peitä ne kiehuvalla vedellä. Jos nuudeleiden mukana tulee maustepusseja, voit lisätä ne veden joukkoon. Anna pehmentyä muutaman minuutin. Lusikoi heti kuumaa vettä kulhosta myös wokkiin n. sentin-parin verran: kasvikset saavat kiehahtaa wokin pohjalla.
7. Kun nuudelit ovat pehmenneet, pienennä wokin lämpöä ja lisää ne, tofu sekä ananaspalat muiden kasvisten joukkoon, sekoita. Lisää sitten kookosmaito ja kun se on lämmennyt ja "maustunut läpi", lisää lopuksi katkaravut ja sekoita hyvin. Älä aikaile, sillä ravut muuttuvat lämmössä helposti sitkeiksi.
8. Annostele wokki kahteen kulhoon ja revi lopuksi päälle tuoretta basilikaa.

Tänä vuonna kasvatimme myös keltaisia kirsikkatomaatteja, jotka ovat osoittautuneet herkullisiksi. Niistäkin osa on vielä vihreitä ja tuskin kypsyä enää ehtiikään. Muutimme heinä-elokuun vaihteessa ja nykyinen parvekkeemme on vanhaa valoisampi - voi siis olla, että ensi kesänä sato kypsyy paremmin.  

Parvekkemme kookkain asukas on Grandiflorum-suvun alppiruusu, jonka sain Chilififistiltä keväällä syntymäpäivä-lahjaksi. Se on viettänyt kesän ruukussa puolivarjosta nauttien ja kukki kauniisti alkukesästä. Kasvi hyötyisi ilman muuta maahanpääsystä ja ajatuksenani olikin sen istuttaminen mökille, mutta Chilifihifisti ei valitettavasti ole autoineen sinne työkiireiltään ehtinyt. Nyt ongelmana on siis kasvin talvehtiminen - suojatako ruukku pakkasilta esim. styroksilla vaiko kuljettaa se kellarin hämärään? Siellä lämpötila on ilmeisesti kuitenkin liian korkea, kun avoparvekkeella rhodo-parkaa taas uhkaa mullan jäätyminen. Hyvät vinkit olisivat tarpeen!

Suppiksia!

Löytyihän niitä sieniä pk-seudultakin, eikä tarvinnut merta edemmäs kalaan mennä. Kerättävää olisi löytynyt varmasti ihan loputtomasti, kunhan vain oikeanlaiselle paikalle sattui. Suppilovahveroita päätyi sekä piirakkaan, soppaan että pakkaseen. Kuivaushan näille olisi paras säilöntätapa, mutta kunnollista paikkaa ei sellaisille toimenpiteille tästä asunnosta oikein löydy.

Tämä piirakkaresepti on muistaakseni peräisin kotimaisesta 90-luvun reseptikirjasta "Juhlat" ja ensimmäistä kertaa tein sen joko rippi- tai ylioppilasjuhliini. Sittemmin olen pyöräyttänyt leivonnaisen n. kerta per vuosi-tahdilla ja se on aina kerännyt kohteliaisuuksia - niin nytkin, kun vietimme ystäväpariskunnan kanssa iloista iltaa viinin ja juustojen kera. Tällä kertaa kaapista ei löytynyt kaikkia aineksia, vaan korvasin osan sillä mikä hyvältä tuntui - ja hyvin toimi resepti näinkin! Suluissa siis tarpeet, jota kuvien piirakkaan päätyi.

Suppilovahveropiirakka
Pohja:
250g margariinia
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl basilikaa (käytin yrttisekoitetta, reilulla kädellä)
1 tl kurkumaa
n. 400g keitettyjä perunoita

Täyte:
5-7 dl hienonnettuja sieniä
1 purjo (käytin 2 keltasipulia)
2 porkkanaa (käytin puoliskan kesäkurpitsaa raasteena ja kukkakaalen kukintoja muruna)
1 prk smetanaa (creme fraichea...)
2 munaa
valkosipulista pippurisekoitusta (laitoin 2 valkosipulinkynttä murskana, valko- ja mustapippuria)
suolaa
3 dl juustoraastetta (mielestäni täyte ei vaadi noin suurta määrää, laitoin n. desin arkijuustoa ja loppumurut parmesan-pussista)
1/2-1 dl persiljaa (ja timjamia!)
voiteluun muna

1. Sekoita pehmeän rasvan joukkoon kuivat aineet.
2. Lisää hienonnetut perunat ja sekoita taikina tasaiseksi. Laita taikina kylmään jähmettymään täytteen teon ajaksi.
3. Hauduta neste sienistä pannulla ja lisää joukkoon pienityt kasvikset. Anna muhia hetken.
4. Ota pannu levyltä ja lisää smetana (tai creme fraiche), munat, mausteet, juustoraaste ja persilja. Sekoita.
5. Laita (enintään) 1/3 taikinaa sivuun koristelua varten. Loppu painellaan/kaulitaan leivinpaperilla vuoratun uunipellin pohjalle. 
6. Levitä päälle täyte ja kauli loppu taikina. Voit leikata mieleisiäsi koristeita siitä esim. piparkakkumuotilla. (Tällä kertaa en laittanut sivuun kovin isoa palaa, joten leikkasin veitsellä taikinasta suiroja piirakan päälle.)
7. Asettele koristeet piirakan päälle ja voitele ne munalla. Paista 225 asteessa 20-25 minuuttia uunin alimmalla tasolla. 

Sunnuntaiksi tein osasta sienistä keittoa reseptillä, jonka olen saanut veljeltäni. Tästä aiemmin sataan kertaan onnistuneesta sopasta meinasikin tulla varsinainen murheenkryyni (poltin paitsi kieleni myös sopan osaksi pohjaan ja kiehutin sen kahteen kertaan yli, epähuomiossa en liikutellut sulatejuustoa sulaksi asti ja unohdin suurustuksen täysin...) - malliesimerkki siitä, kun "multitasking" tiskivuoren ja siivouksen lomassa epäonnistuu (väsymyksellä ja eilisen synneillä saattoi toki olla vaikutusta asiaan)! Joka tapauksessa keitto, aavistusta ohuempi sellainen, maistui vielä tänäänkin härrrrrkülliselta.

Suppilovahverokeitto
1-2 sipulia
kasvisöljyä
300g sieniä
2 rkl vehnäjauhoja
4-5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
5 dl maitoa
100g sulate- tai tuorejuustoa
yrttejä
suolaa
(valkopippuria)
(1dl kermaa)


1. Hauduta sienistä nesteet, lisää silputtu sipuli ja anna kuullottua. 
2. Lisää jauhot ja liikuttele sekaan, kaada sitten vesi mukaan ja lihaliemikuutio -> kiehuta.
3. Lisää maito, kuumenna taas kiehuvaksi, käännä sitten lämpö pienemmälle ja lisää mukaan kuutioitu (sulate/tuore)juusto ja hämmennä, kunnes juusto on sulanut. Jos haluat joukkoon kermaa, tämä on oikea aika lisätä sekin.
4. Viimeistele yrteillä, mausta tarvittaessa suolalla (ja pippurilla - etenkin valkoinen sellainen istuu tähän keittoon!)

Metsään jäi paitsi suppiloita, myös rusko-orakkaita, joten paluu on odettavissa.

Kakkuuni on hyökätty!

Toteutin suunnitelmani mustaherukkajuustokakusta Chilifihistin syntymäpäivänä ja toistamiseen vanhempien luona vieraillessani. Kuvassa kakku # 1, salamaa säikähtäneenä pimeänä syyskuun aamuna. Juustokakut saivat muotonsa hieman eri tyyliin kuin punamyssyinen edeltäjänsä.

Pohja tässä kakussa on sama: 12 kpl täysjyvädigestivejä ja 50 g rasvaa. Tällä kertaa soseutin rasiallisen mustaherukoita ja lisäsin sen vaniljavaahdon joukkoon (2,5 dl purkki). Kiilteen tein tähän karpalomehusta.

Kauniimpi kakku syntyi Pohjanmaalla. Pohjan tein siihen piparkakuista digestive-keksien sijaan ja kiille keiteltiin puolukkamehutiivisteestä. Täyte syntyi hyväksi havaitusta vispicremestä (2,5 dl) ja molemmilla kerroilla tuin vaahtoa neljällä liivatelehdellä ja 200g mautamatonta tuorejuustoa. Kiille piti sisällään 2 dl mehua sekä kaksi liivatelehteä.

Pihvi punastuu

Vanhempieni kätköistä mukaan etelään lähti paitsi marjoja, mehuja ja hilloja myös suoraan maasta nostettuja punajuuria. Mieleni tekikin pitkästä aikaa pihvejä Lindströmin tapaan, oman maun ja kaapin sisällön mukaan sovellettuna. Kevennettyyn, arkiseen taikinaan päätyi:

550 g nauta-sika-jauhelihaa (60/40)

vapaan kanan muna

1 dl rasvatonta maitoa

pari rkl korppujauhoja

1 tuore punajuuri raasteena

1/3 (pikku)prk kapriksia

1 valkosipulinkynsi

merisuolaa

jauhettua valkopippuria

kuivattua timjamia ja rosmariinia

päälle rouhaisu mustapippuria

1. Kaada maito kulhon pohjalle, sekoita joukkoon muna ja korppujauhot, purista valkosipulinkynsi ja lisää pari kierrosta merisuolaa, jauhettua valkopippuria sekä kuivatut yrtit.

2. Anna turvota ja kuori sekä raasta punajuuri sillä aikaa. Kädet voit öljytä esim. rypsillä, seurauksena on huomattavasti vähemmän sotkua.

3. Lisää punajuuri ja kaprikset taikinapohjaan, sekoita hyvin ja kääntele lopuksi joukkoon jauheliha.

4. Muotoile purppuraisesta taikinasta haluamasi kokoisia pihvejä. Kädet pysyvät puhtaana, kun kastelet niitä kylmällä vedellä pyörittelyn välissä. Ennen paistamista rouhaisin pihvien pinnalle vielä mustapippuria.

5. Paistoin pihvit 200-asteisessa uunissa n. 20 min ajan.

Raikkaan kylmän kastikkeen pihvien kaveriksi tein kermaviilistä, johon silppusin palan punasipulia, puristin puolen limen mehun, maustoin merisuolalla, mustapippurilla, tuoreella persiljasilpulla ja timjamilla.

Pihvit ja kastikkeen nautin perunamuusin sekä uunissa hautuneiden punasipulilohkojen kera. Pottumuusi pukeutui sekin tänään arkisen kevyeen asuun: kuorin, paloin ja keitin 4 kookasta perunaa suolalla maustetussa vedessä kypsiksi, kaadoin keitinveden pois ja muussasin mukulat haarukalla kattilassa tohjoksi, holautin sekaan tilkan lämmitettyä rasvatonta maitoa, nokareen keijua ja maustoin yrttisuolalla.

Kieltämättä kaipasin annoksen seuraksi kotoa tuttua puolukkasurvos-etikkapunajuuri-herkkukurkku-comboa ja kapriksiakin olisi voinut vielä reilummalla kädellä lisäillä, vaikka satsi näinkin maittoi ja teki olon kovin autuaaksi. Seuraavalla kerralla taidan uittaa mukaan myös pähkinärouhetta, jota aloin kesken pihvin natustamisen mieliä.

Isien mailla ja äidin reseptivihkolla

Kauniin syyspäivän kruunaa mitä parhaiten sienireissu. Mökille siis. Tämänpäiväinen vaeltelu Pohjanmaan helppokulkuisilla hiekkakankailla oli syksyn ensimmäinen vaan toivottavasti ei viimeinen sienijahtini. Kohtasinpa eräällä aurinkoisella tienpenkalla sykkyrälle kääriytyneen kyynkin, mutta kunnioitin sahalaitapaitaa sen verran, etten lähtenyt kameraa noutamaan.

Saaliiksi saimme ennenkaikkea näitä hellyttäviä karvapäitä:

Karvarousku on henkilökohtainen rouskuperheen suosikkini eikä vähiten sympaattisen ulkonäkönsä ja toukattomuutensa takia. Se on helposti tunnistettava ja maukas ruokasieni. Vanhempieni tienoolla kasvaa runsaasti myös kangasrouskuja, mutta ne päätyvät lautaselleni vain aniharvoin. Mukaan lähti myös kehnäsieniä, erilaisia haperoita sekä muutama punikkitatti. Kolme viimeksimainittua lajiketta matkasivat suoraan pannun kautta lämpimien uunileipien päällysteeksi, rouskut taas päätyivät säilykkeiksi ja suolasieniksi talven varalle.

Äitini sienireseptit ovat varsin perinteisiä. Suolasienet puhdistetaan hyvin ja ryöpätään sitten kattilassa 10 min keittämällä, valutetaan, keitetään uudelleen n. 5 min ajan runsassuolaisessa vedessä. Sitten taas valutellaan ja puristetaan suolavesi pois. Otetaan sopivankokoinen astia, lisätään pohjalle karkeaa merisuolaa ja kerros sieniä, taas suolaa ja sieniä... ja päälle vielä reilu kerros suolaa. Sitten voipaperia, väljä kansi (liian tiivis homehduttaa sienet) ja muovipussilla peitetty kivi painoksi, rouskut mars viileään!

Suolasienistä syntyy helposti perinteinen sienisalaatti: Sienistä liotetaan tai keitetään ylimääräiset suolat pois, hienonnetaan n. litra sieniä, silputaan sipuli ja sekoitetaan n. desiin kermaa. Karvalaukkusalaatti on mieto ja pehmeänmakuinen.

Kokeilimme tehdä rouskuista myös säilykettä. Reilu litra ryöpättyjä, huuhdeltuja ja valutettuja karvarouskuja palottiin ja lisättiin kerroksittain kahteen puhtaaseen lasitölkkiin salottisipulirenkaiden ja valkosipulien kanssa. Liemi keitettiin 1,5 desistä etikkaa, 1,5 desistä sokeria, 2,25 desistä vettä, vajaasta ruokalusikallisesta suolaa ja maustettiin laakerinlehdillä sekä kokonaisilla viher- ja rosepippureilla. Purkit täytettiin kuumalla liemellä ja nostettiin jääkaappiin jäähtymään.

Makua ei ole vielä tarkastettu, mutta maistelijoita on onneksi tulossa viikonlopuksi isompi porukka.

Edit: Säilyke todettiin herkulliseksi, harmi vain, että oma purnukkani unohtui muorin jääkaappiin. Pääsin toisellekin sieniretkelle kodin lähimetsään ja vanhalta tutulta paikalta löytyi mm. kanttarelleja ja suppilovahveroita - ne tosin matkasivat pohjoiseen siskon mukana. Päädyin sen verran pahan sienikärpäsen puremaksi, että metsään sitä joutuu lähteä täällä etelässäkin! Herkkutatit fanittivat apulantaa, minä en - sijoilleen jäivät, penteleet!

Herutusta

 

Blogini marjateemaan viitaten lienee sopivaa, että aloitan reseptien latomisen kauden herkuilla, tällä kertaa kirpakoilla herukoilla. Tämä juustokakku on ennemminkin raikas kuin makea. Pidän kovasti juustokakkujen teosta, niitä kun voi varioida loputtomasti eikä uuniakaan tarvita. Tämän reseptin alkuperää en muista: olen kirjannut sen ylös leipomuskirjaani ja muutellut omaan makuun sopivaksi, mutta samantyyppisiä reseptejä löytyy netistäkin runsaasti. Käytin tällä kertaa laktoosittomia/vähälaktoosisia sekä kevennettyjä tuotteita. Valitettavasti keittiössäni on kunnon kakkulautasen mentävä kolo, joten kakku tarjottiin tavallisessa piirasvuoassa. Palveli hyvin ja syötiin hymysuin! Huomasin, että pakkasessa kököttää vielä rasia viime vuoden mustaherukoita, joten jatkoa tälle kakkuselle saattaa seurata pian...

Pohja:

12 kpl digestive-keksejä, käytin täysjyvää

50 g sulaa margariinia

Täyte:

5 liivatelehteä

2 munaa

1 dl sokeria

2,5 dl vispicremeä

200g mastamatonta tuorejuustoa

1/2 sitruunanmehu

Kiille:

300g herukoita

4 liivatelehteä

1 dl vahvaa mehua

1. Sulata rasva ja jauha digestivet. Itse käytän jauhamiseen yleensä tehosekoitinta, sillä työ käy näppärästi ja tulos on tasalaatuinen. Sekoita keksinmurut ja rasva keskenään ja painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle (läpimitta 24cm). Laita vuoka kylmään täytteen teon ajaksi.

2. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen noin kymmeneksi minuutiksi. Vaahdota sillä aikaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri sekä erikseen vispicreme.

3. Kuumenna sitruunamehutilkka ja puristele vesi liivatteista. Sulata liivatteet sitruunamehuun.

4. Sekoita juusto, liivate-sitruunaseos, muna-sokerivaahto ja vispicremevaahto keskenään ja kaada irtopohjavuokaan murupohjan päälle. Nosta kylmään hyytymään. Teen juustokakut yleensä iltaisin ja annan täytteen jähmettyä yön yli ja tekaisen päällyksen seuraavana aamuna.

5. Kiillettä varten liota jälleen liivatteita kylmässä vedessä n. 10 minuutin ajan. Kuumenna mehu ja puristele liivatteista vedeet. Liota ne kuumaan nesteeseen ja anna jäähtyä. Sekoita mehu-liivateseos herukoiden joukkoon ja levitä kakun päälle.

6. Nosta juustokakku takaisin kylmään ja anna jähmettyä muutama tunti, miellellään iltapäivään.

Syksy toi...

...tuoreen satokauden ja jälleen uutukaisen ruokablogin. Saman genren edustajien aloituksia tarkastellessa "sieniä sateella" toistuu luvattoman monta kertaa, joten ollaan me sitten nöyrästi "marjana meressä".

Tätä lokia ohjaan minä, Josi. Tällä hetkellä päättelen yliopisto-opintoja ja asustan kaksiossa Helsingissä yhdessä parvekepuutarhuri-Chilihifistin kanssa. Olen kuitenkin maalta lähtöisin ja uskon, että syvä rakkauteni ruokaan ja raaka-aineisiin pohjautuu pitkälti juuri siihen - lapsuuteeni maalla.

Olen istuttanut kuusentaimia lakkanevan reunaan, raapinut matoja mullasta ja kuskannut niitä hellävaroen paidan alla koukunnokkaan järvelle, istunut perunalavakuorman huipulla ja pitänyt kellarin luukkua auki kippikärrylle, löytänyt suunnattoman suppilovahveromättään hiekkaharjulta ja repinyt kynnenalukset verille mansikkamaalla. (Ja aikanaan kuunnellut paljon Ultra Brata, kyllä...) Inspiroidun yhä vuodenaikojen kierrosta, mullasta ja metsästä, tuoksuista, jotka herättävät makuja - ja vice versa.

 

Kokkina olen yhtä lailla oppimaton kuin itseoppinut. Keittiössä luotan hyvin pitkälle mututuntumaan ja vaistoihin. Haluan silti kehittyä ja oppia lisää, janoan tekniikkaa ja tietoa - olen aina nälkäinen. Kutsun sinut tervetulleeksi kommentoimaan ja osallistumaan puuhiini, sana on vapaa. Ja heti perään sana varoitukseksi, sillä sokaiseva rakkauteni sanoihin ja ihmettelyyn yleensä saattaa ympätä blogiini myös materiaalia keittiön ulkopuolelta...