Näytetään tekstit, joissa on tunniste linssit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste linssit. Näytä kaikki tekstit

13.1.10

Tarjolla kalkkunaa ja pinaatti-linssilisuketta

Me tapaamme syödä kanan kanssa useimmiten tummaa riisiä, ja pidemmän päällehän sekin yhdistelmä kyllästyttää. Olen jo aiemmin huomannut linssien ja pinaatin liiton toimivaksi ja kaupasta tarttui tällä kertaa mukaan marinoimatonta kalkkunaa kanan sijaan. Joten...



Aloita ruoanlaitto marinoimalla kalkkunan  maustamattomat fileepihvit.  Makeaa, suolaista, tulista  ja hapanta yhdistelevä marinadi syntyy sekoittamalla ruokalusikallinen hunajaa, reipas tujaus soijaa, lisäämällä joukkoon tulista chilikastiketta makusi mukaan ja purismalla joukkoon myös yhden limen mehun. Pyörittele fileet ympäri marinadissa ja anna maustua rasiassa tai suljetussa pussissa vähintään muutaman tunnin ajan - itse laiton fileet marinoitumaan jääkaappiin jo edellisiltana. Kunnollisen paistopinnan saavuttamiseksi kalkkunafileet kannattaa paistaa parila- tai tavallisella valurautapannulla kasvisöljyn kera lisukkeen valmistumisen loppuvaiheessa. Tarjoa fileepihvit pinaatti-linssipediltä limeviipaleiden ja leivän kera. 

Pinaatti-linssilisuke (2:lle):
1 sipuli
1 porkkana
2 valkosipulinkynttä
2 dl vihreitä linssejä
4 dl vettä
1 tl korianteria
1 tl jeeraa (juustokuminaa)
1 tl kurkumaa
cayennepippuria
suolaa
4 pakastekuutiota pinaattia
puolen limen mehu
oliiviöljyä

1. Ota pinaattikuutiot huoneenlämpöön pakkasesta. Levitä linssit esim. vaalealle leikkuulaudalle ja katso läpi, ettei joukossa ole mitään ylimääräistä, kuten kiviä tai hiekkaa. Huuhdo sitten linssit siivilässä kylmän, juoksevan veden alla. Lämmitä kasvisliemi.
2. Kuori ja kuutioi porkkana pieniksi paloiksi ja silppua sipuli. Kuullota mausteita, porkkanaa sipulisilppua öljytilkassa esimerkiksi pienen kasarin pohjalla, purista joukkoon valkosipulit, lisää sitten linssit ja kiehautettua vettä niin, että linssit peittyvät. Hauduttele seosta hiljokseen n. 20 minuuttia, lientä tarpeen tullen lisäten. Pidä silmällä linssien koostumusta - niiden tulee kypsyä sisältä, muttei muuttua mössöksi.
3. Kun linssit ovat sopivan kypsiä, lisää pinaattikuutiot ja purista joukkoon limemehu. Mausta suolalla. Sekoittele ja anna hautua vielä muutama minuutti.

16.10.09

Viherpiipertäjän voimasoppa


...kuten tätä sosekeittoa sen alkuperäisessä lähteessä, Pippurimylly-blogissa, kutsutaan.

Huomasin sairastavani blogin emännän kanssa samaa oireyhtymää, joka puhkeaa yleensä viikon alussa ja ilmenee hämäränä haluna soseuttaa kaikki viikonlopun jämät samassa kattilassa. Totta puhuen sosekeitot ovat mitä loistavinta ruokaa, sillä niihin saa kevyesti ympättyä jokapäiväiset 500 grammaa kasviksia ja variaatioita saman aiheen ympäriltähän löytyy loputtomasti. Erityisen hauskaa sosekeittojen laatimisesta tekee komponettien väritys ja niiden lopullisen summan arvailu, joka ilmenee vasta kun on käytetty sauva-/tehosekoitinta (tai raakaa käsikäyttöistä survinvoimaa). Oma suosikkini syntyy bataatista, porkkanasta ja chilistä, mutta tämä annos nousi lähelle arvoasteikossa. Todella maukas keitto, yhtään liioittelematta, joka seuraavana päivänä vain paranee. En olekaan ennen Pippurimyllyn vinkkausta arvannut yhdistää parsakaalin oheen linssejä - mielestäni maku on paljon täyteläisempi kuin esimerkiksi parsakaalin ja perunan combossa. 

Linkin takaa löytyvää reseptiä noudattalin kohtuu tarkasti - mitä nyt lisäsin joukkoon vihreän chilin lämpöä tuomaan sekä pätkän purjoa. Sitruunasta raastoin joukkoon myös kuoren ja mehua lorotin lähes koko hedelmällisen, sitrus kun sopii mielestäni mainiosti linssin makua kirkastamaan. Pinaattia laiton 5 pakastekuutiota ja linssejä puolestaan 1,5 desiä kahden sijaan. Niiden käsittelyssä kannattaa muuten (kokemuksen syvällä ja kivisellä rintaäänellä) noudattaa tarkkuutta. Tsekkasin linssit ensin läpi vaalealla työtasolla hiekan ja muiden ei-toivottujen murenoiden varalta ennen kuin huuhtelin lantit siivilässä. Liotin myös niitä runsaassa vedessä pari tuntia keittoajan nopeuttamiseksi - tämä ei kuitenkaan vihreiden, tavallisten linssien kohdalla ole mitenkään pakollista. Hyvät ohjeet linssien ja muiden papuntapaisten käsittelyyn löytyy netistä esimerkiksi mainiosta Tamarind Heaven-blogista. Sopan viimeistelin ruokakerman ja suolan ohella rose- ja viherpippurilla, korianterilla sekä paahdetuilla siemenillä ja tipalla oliiviöljyä.