Hämmennä ja hymyile

Ensin oli ylivuotisia suppilovahveroita pakkasessa. Sitten liikaa parsakaalta jääkaapissa. Ja tomattikastikkeen jämät. Yhden suppilovahverokeiton reseptin bloggasin jo syyskuussa, ei toinen hehkutus hallaa tehne?

Kattilaan luisteli nokare margariinia. Se sai peitokseen suuren sipulin silputtuna, pari valkosipulinkynttä saman veitsikäden uhrina, sekä sienet päälle - puolen litran edestä niitä.  Päälle röpsähti reipas kierros suolakidelunta sekä pippurisadetta ja pari pientä parsakaalen päätä kukkasiksi revittynä. Perään syöksyivät tomaatit ja sitten alkoi kova porina. Tuoksu  tavoitti maustekaapin yllään ja houkutteli sekaan chilijauhetta ja paprikasumua.

Toisaalla pari kuppia lämmintä maitoa sai kaverikseen toiset samanlaiset vettä - niihin suli 4 topakkaa ruokalusikallista vehnävalkeaa. Suurus lihotti liemen hetkessä, kunnes mukaan kipattiin lisää lämmintä vettä - olisikohan nestettä ollut nyt kokonaisen litran edestä.  Siinä saivat hiljalleen porista, vartin ja vähän päälle, välillä liikutelleen - sopan tulisi pysyä terällään, ei lässähtää pohjaan pyrstölleen.

Kun parsakaali oli kauttaaltaan kypsynyt, kyyditti lusikka muutaman kukinnon sopan sivu leikkuulaudalle. Sitten antoi sauvasekoitin kyytiä koko sopalle. Mukaan kiertyi vielä hieman suolaa, hiven valkeaa ja mustaa pippuria, jopa tilkka jallua - onhan se melkeen perjantai! Seurasi kerman vuoro ja sopasta syntyi paksua samettia. Kunnes lusikka lumpsautti kaalen kukinnot takaisin - siellä ne kurkistelivat, pienet sammakot. Missäpä sammakko viihtyisi, jollei raparperin alla? Persiljaa, persiljaa!

Kasvisruokapäivä

Viime ajat molemmat tämän tuvan asukeista ovat olleet menossa ja blogi-parka on jäänyt vähälle huomiolle. Palasin Helsinkiin sopivasti kuulemaan kummia, kaupunginvaltuuston suunnaltaa siis. Enpä ole yhtä esihistoriallista ja moraalipaniikin sävytteistä argumentointia kuullut aivan hetkeen. Tampereen suunnalla on huolehdittu salaattien katoamisesta kouluruokaloissa, Helsingissä taas niiden lisääntymisestä. Pidetäänpä nyt sitten kasvisruokapäivä tässäkin huushollissa hyvän päätöksen kunniaksi! Pähkinäisen porkkanakeiton reseptin bongasin jo noin vuosi sitten Uneliaan bloggarin reseptipankista - pääsipä vihdoin kokeiluun. Kuuntelin hasselpähkinöiden paukuttelun lomassa Radio Helsingin Norsuradion mielenkiintoista keskustelua kohuaiheesta ja keskustelussa pohdittiin muun muassa kohun syvintä olemusta. Kuunnelkaa tekin, radio on mainio medium!

Kuinka ollakaan, koska reseptissä pysytteleminen on taitolaji, jonka harvoin klaaraan, päädyin päivittämään tätäkin soppaa. Alkuperäinen ohjeistus löytyy siis linkistä ylempää, alla oma tuunaukseni. Tuloksena pehmoisen maukas kasviskeitto, jollaisen onnistuin kerrankin tekemään ilman chiliä ja limeä :) Ainoa huono juttu tässä keitossa on oikeastaan se, että sitä syödessä käy pähkinäallergikoita sääliksi... Seuraavalla kerralla voisin lisätä inkiväärin määrää tuomaan kontrastia makean mukautuvaisiin makuihin.


Keittoon neljälle tarvitset:
rypsiöljyä
reilusti currya
vähemmän kurkumaa
2 keskikok. sipulia
2 kookasta valkosipulinkynttä
n. 20 hasselpähkinää rouhittuna
4 porkkanaa
2 perunaa
vettä
merisuolaa
valkopippuria
tuoretta inkivääriä
2 dl ruokakermaa

1. Kuori ja rouhi hasselpähkinät (itse taisin käyttää ennemminkin 30 kuin 20 pähkinää), kuori ja pilko pieneksi sipulit, porkkanat ja perunat.
2. Kuullota sipuleita ja pähkinärouhetta kattilan pohjalla öljytilkassa curryn ja kurkuman kera. Lisää porkkana- ja perunakuutiot, kaada päälle vettä siten että kasvikset peittyvät. Lisää muutama rae merisuolaa ja kiehuttele kasvikset kypsäksi.
3. Raasta joukkoon tuoretta inkivääriä (muutaman sentin pala) ja ripottele päälle jauhettua valkopippuria. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Kaada joukkoon ruokakerma ja anna keiton lämmetä - älä enää kiehuta. Tarkasta suola ennen tarjoamista, lisää tarvittaessa.

Peruna-kookoskeitto

Olen viime aikoina palannut yhä uudelleen Matthew Drennanin jo lähes kymmenen vuotta vanhan keittokirjan (nimeltään Keitot) pariin. Mikäpä muu olisi ajankohtaisempi ruokalaji napapiiriksi metamorfautuneessa Helsingissä? Kirjan kauniista ja suurista kuvista erityisesti yksi houkuttelee minua: aurinkoinen goalainen perunakeitto. Tämän sopan tein itselleni kahden päivän lounaaksi. Drennanin reseptissä keitto tarjoillaan hernesamosien kanssa, mutta jätin niiden väkertämisen ja uppopaistamisen toiseen kertaan (vaikkei resepti mitenkään monimutkainen olekaan). Herneet olisivat varmasti sopineet hyvin myös tämän keltaisen keiton sekaan. Muuttelin reseptiä vastaamaan hieman paremmin oman kaapin antia: lisäsin mm. porkkanaa, parsakaalta, kevätsipulia ja pakestepinaattia tuoreen pinaatin sijaan. Poistetaan siis termi "goalainen" reseptin nimestä (siksikin, että vaaditut currylehdet ja tuore korianteri jäivät versiostani pois). Ken kaipaa keittoonsa enemmän proteiinia, voi lisätä joukkoon esimerkiksi kikherneitä tai katkarapuja.

Peruna-kookoskeitto (2:lle)
loraus oliiviöljyä
1 tl (mustia) sinapinsiemeniä
1 sipuli
1 chili
1/2 tl kurkumaa
1/4 tl cayennepippuria
4 keskikokoista perunaa
1-2 porkkanaa
4 kookasta parsakaalen nuppua
n. 4 dl vettä
2 kuutiota pakastepinaattia
2 dl kookosmaitoa
(limemehua)
1 kevätsipulin varsi
suolaa ja mustapippuria

1. Kuumenna kattilan pohjalla öljy, lisää sinapinsiemenet (meillä ei ollut mustia, vaan "normikeltaisia" - nekin käyvät) ja paahda niitä, kunnes ne alkavat poksua. Lisää silppuna sipuli ja chili, kuullota muutama minuutti.
2. Sekoita joukkoon kurkuma, cayennepippuri, perunat kuutioina, porkkanat kiekoiksi viipaloituna. Kuullota hetki mausteissa, lisää vesi ja anna kiehua vajaa kymmenisen minuuttia, sitten puolitetut parsakaalen nuput ja hauduta, kunnes kasvikset ovat kypsiä.
3. Lisää pakastepinaatti ja hämmennä se keiton sekaan. Kaada sekaan kookosmaito sekä kevätsipulin valkea osa pieninä renkuloina. Purista joukkoon hieman limemehua, mausta suolalla ja pippurilla, hämmennä ja anna keiton hautua vielä n. 5 minuuttia. Jaa kulhoihin ja ripottele keiton päälle vielä vihreitä kevätsipulirenkuloita.

Runsas pakastepinaatti ja kotoiset kasvikset tekivät sopasta valokuvassa enemmän perinteisen pinaatti- tai kesäkeiton kuin goalaisen serkkunsa näköisen, mutta maku vei ajatukset taatusti kauas pois Helsingin hangista...

Paahdettua, tulista tomaattikeittoa chiligratinoitujen sinisimpukoiden kera

Kuukauden ruokahaasteena ovat tällä kertaa nilviäiset. Itse rakastan erilaisia rapuja ja  esimerkiksi mustekalaa, mutta niitä tulee harvoin kokattua kotona ihan tyyriytensä vuoksi- - tuoretta mustekalaa nyt on muutenkin melko hankala Suomesta saada. Huomasin kuitenkin, että sinisimpukat näyttivät olevan tarjouksessa, enkä ollut koskaan ennen käsitellyt  eläviä sellaisia, joten tartuin tuumasta toimeen. Arvelin, ettei talouden toinen osapuoli olisi kovin ihastunut ideasta, joten jouduin suunnitella tarjoilutavan, joka saisi simpukat uppoamaan epäluuloiseen pihtisuuhunkin. Lääkkeenä toimi tietenkin chili, mikäs muu, joka lämmittää sekä tomaattikeiton että gratinoituja sinisimpukoita. Koska tarvitsin ensikertalaisena hieman apua simpukoiden käsittelyyn, nappasin sinisimpukoille ohjeen jo aiemmin mainitsemastani Otavan suomentamasta ja julkaisemasta Tapakset ja antipastot-kirjasta, jota sitten tuunasin edelleen vaihtelemalla ainesosia, kuten lisäämällä chilin reseptiin ja jättämällä pois konjakin - tuumasin, että pelkkä viinissä haudutteleminen riittää alkoholiosuudeksi. Paahteinen tomaattikeitto taas sai vaikutteita hartaudella selaamastani Matthew Drennanin Keitot-kirjasta, jossa alkuperäinen keitto esiintyy nimellä "Tulinen tomaattikeitto punaisen paprikakerman kanssa". Olen joskus aiemmin tehnyt herkullista keittoa paahdetuista paprikoista, nyt päätin kokeilla soppaa tomaattien kera. Kasvisliemen sijasta käytin siihen simpukoiden haudutusnestettä. Yhdistin siis kahden kirjan reseptit ja toteutin ne omien käänteideni kera. Ja hyvinhän yhdistelmä toimi - simpukat säilyttivät viininhöyryisen kosteutensa maukkaan ja rapean kuoren alla. Keitosta tuli maukas ja lempeän tulinen. Simpukoissa on oma räpeltämisensä, etenkin peseminen ja rapsutteleminen vie aikansa, jos valmistaa samalla suuremman määrän. Me ostimme simpukoita kerralla ison köntsän, ja hyvinhän ne olivat yhden yön jääkaapissa pärjänneet. Soppa simpukoineen  teki uuden tulemisen heti seuraavana päivänä.

Tulisuutta voit molempien komponettien kohdalla säätää chilien määrää ja lajikkeita vaihtelemalla. Simpukoiden kanssa kannattaa olla varovainen chilin suhteen - tarkoitukseni ei ole peittää äyriäisten omaa makua. Joten tässä reseptissä kannattaa jättää tulisimmat lajikkeet syrjään ja poistaa chilistä siemenet ja niiden vaaleat kiinnikkeet. Itse käytin moneen kertaan tässäkin blogissa hehkuttamaani sopivasti tulista lemon drop-lajiketta, jonka sitrusaromin tiedän sopivan hyvin merenelevien kera. Sopassa taas saa olla ihan reilusti potkua - paahtamalla chilit makeutuvat ja tulisuus taipuu, joten minusta voit käyttää reseptiin myös kokonaisia chilejä. Sellaisia meillä ei ole, vaan viime kesän loppusato palottiin ja pakastettiin lajikkeen mukaan.  Soppaan päätyi siis reilut palat aji christal-lajiketta. Chilien tulisuuden mittarinahan toimii useimmiten niiden koko: mitä suurempi paprika, sitä miedompi - habaneroja lukuunottamatta! 

Paahdettu tomaattikeitto (2:lle)

n. 700 g luumutomaatteja

1 punainen paprika
2 chiliä

1 punasipuli

3 valkosipulinkynttä

pari aurinkokuivattua tomaattia

reilu rkl oliiviöljyä

2 dl simpukoiden haudutuslientä (=viiniä, tai sama määrä kasvislientä)
tuoretta persiljaa

suolaa, pippuria

Chiligratinoidut sinisimpukat (2:lle)

10-12 sinisimpukkaa

2 dl valkoviiniä

laakerinlehti

kokonaisia mustapippureita

merisuolaa

chili
1-2 valkosipulinkynttä

1 pieni sipuli

reilu rkl oliiviöljyä

yrttisekoitusta

tuoretta persiljaa

2-3 rkl leivänmuruja (tai korppujauhoja)

pippuria ja suolaa myllystä

1. Aloita ruoan laittaminen tomaattikeittoon tulevien kasviksien paahtamisella. Aseta uuni lämpiämpään 200-asteeseen. Puolita luumutomaatit ja paprika, sekä poista siitä siemenet, kuori ja palo sipuli muutamaan osaan, kuori myös valkosipulinkynnet. Asettele ne  uunipannuun, lorauta päälle oliiviöljyä, sekoita ja paahda n. 30 minuuttia.

2. Pese sillä aikaa simpukat huolellisesti juuriharjalla kylmän, juoksevan veden alla. Heitä pois simpukat, jotka eivät kopauttaessakaan sulkeudu. Poista simpukoiden "parrat" tarttumalla niistä kiinni ja repäisemällä tiukasti kuoren kapeammasta päästä leveämmän suuntaan.

3. Kun kasvikset ovat miltein paahtuneet, kiuhauta kattilassa viini, muutama persiljan varsi, kokonaiset pippurit ja pari kidettä merisuolaa. Lisää simpukat ja keitä niitä suljetun kannen alla n. 5 minuuttia. Ravista kattilaa reippaasti välillä: simpukoiden tulee kypsyessään aueta. Jos kannen alta löytyy simpukoita, joiden kuoret ovat vielä kiinni, heitä ne menemään. Nouki avonaiset simpukat sivuun ja siivilöi liemi talteen. Poista simpukoista päällyskuori ja lado alapuolet uunivuokaan. Nosta uunin lämpötila 220-asteeseen.
4. Ota kasvikset ulos uunista, huuhtele simpukkakattila ja lisää puolet paahdetuista kasviksista siihen. Kaada joukkoon puolet simpukkaliemestä ja lisää sitten loput kasvikset loppuliemen kera ja soseuta. Voit soseuttaa keiton myös osissa tehosekoitinta käyttäen. Jos keitto tuntuu liian paksulta, voit lisätä joukkoon hieman kasvislientä. Anna sitten sopan lämmetä kannen alla hiljokseen.

5. Tee tässä välissä täyte simpukoille. Kuori ja silppua sipuli sekä valkosipulinkynsi (tai kynnet) hienoksi, poista chilistä siemenet ja silppua sekin. Kuullota ne oliiviöljyssä esim. pienen kasarin pohjalla. Lisää yrtit ja leivänmurut ja sekoita tasaiseksi massaksi. Ota kasari liedeltä ja mausta seos suolalla ja pippurilla.

6. Jaa seos teelusikoiden avulla simpukoiden päälle, nosta vuoka uunin ylätasolle ja anna simpukoiden gratinoitua n. 5 minuuttia, kunnes ne ovat kullanruskeita. Vältä turhan pitkää uunikäsittelyä, jotteivät simpukat muutu kumisiksi.
7. Mausta myös kuumennut keitto suolalla ja pippurilla ja viimeistele persiljalla. Annostele se laakeille lautasille ja aseta päälle muutama gratinoitu simpukan puolikas. Nautiskele annos ja loput simpukat patongin ja valkoviinin kera

Vuosi vaihtui

...ja uusi vuosikymmen alkoi ennen kaikkea hyvästä seurasta (ja muun muassa Juustoportin valkosipulivuohenjuustosta, paprikajuustosta, välimeren goudasta, briestä ja Roomasta tuoduista parmesaanista ja pecorinosta) nautisekellen. Kalenteri kääntyi myös kotona lumisessa Helsingissä - pari kiloa joulun pyhiä raskaampana...! Sopii toivoa, että kevät ja lisääntyvä valo innostavat liikkumaan enemmän - hyvästä ruoasta kun en suostu tinkimään ;) 

Arki polkaistiin kuitenkin käyntiin sosekeiton voimalla. Samankaltaista viehättävää soppaa maistelimme myös uuden vuoden yönä Turussa - reseptiä en tosin tullut illan emännältä noukkineeksi, joten alla oleva on oma sävellykseni siitä. Pidin paitsi keiton mausta myös sen rakenteesta, joka oli suloisen samettinen muutamia pehmeitä sattumia lukuunottamatta. Miedon makumaailman taittajaksi puristin joukkoon limeä hapoksi - sen voi toki jättää poiskin. Ei-niin-rakas lähikauppamme Alepa ei tarjonnut pyhien päätteeksi persiljaa, saati sitten muutakaan kelvollista yrttiä, jota olisin mieluusti lisännyt keiton loppuhuipennukseksi. Mutta ihanaa se on näinkin. Tämän keiton koostumus oli melko kevyt, mutta perunaa lisäämällä ja nestettä säätelemällä siitä saa toki paksumpaa.

Kookoksinen kukkakaali-perunasosekeitto

keskikokoinen kukkakaali

3 kookasta, jauhoista perunaa
keltasipuli
2 valkosipulinkynttä
tilkka oliiviöljyä
6 dl vettä

kasvisliemikuutio

puolikkaan limen mehu

suolaa ja pippuria

1. Silppua sipulit ja lohko perunat, huuhtele kukkakaali ja revi kukinnoiksi. Pilko myös kaalen jalka.
2. Freesaa sipuleita oliiviöljyssä kattilan pohjalla, lisää sitten kukkakaali ja peruna sekä kuumennettu vesi kasvisliemikuution kera ja hauduta kasvikset kypsiksi. Nouki muutama perunan pala ja kukkakaalin kukinto syrjään ennen soseuttamista.

3. Siirrä kattila pois kuumalta levyltä ja ota lämpö alas. Kaada joukkoon kookosmaito ja sekoita tai survo samettimaiseksi. Mausta limellä, suolalla ja pippurilla. Lisää ennen tarjoilua vielä syrjään nostetut, ehjät kasvikset joukkoon "sattumiksi" ja kuumenna soppa, mutta älä anna sen enää kiehua. 

Edit. Unohdin liittää päivitykseen keiton jälkeen nautitun jälkiruoan, joten tässä se nyt tulee: kotipaikkakunnassa valmistettua juustoa, jäätelöä ja lakkahilloa. Nam!

Sika soikoon, blogihiljaisuus päättyköön!

Kirjoittamistauko venyi pitkäksi kahdesta syystä. Ensinnäkin, Chilihifisti lähti työnsä vuoksi kiertueelle ja vei mennessään digijärkkärin. Toisella, kotiin jääneellä kameralla kuvaaminen tuntuu näinä pimeinä päivinä hyödyttömältä ja yksin ollessa tulee nähtyä huomattavasti vähemmän vaivaa ruokapuolella. Toiseksi, Chilihifisti joutui jättää kiertueensa kesken ja palata kotiin korkeassa kuumeessa. Nyt sitten tässä taloudessa possuillaan. Itse olen vielä toistaiseksi säästynyt sairastumiselta, mutta näillä neliöillä uskollinen odotus varmasti ennen pitkää palkitaan. Sairastumisessa on kaiken muun ikävän lisäksi sekin kurja puoli, että jouduimme perua pitkään suunnittelemamme tupaantuliaiset. Ruokatarvikkeet oli jo hankittu päällisin puolin kaappiin, nyt niitä sitten kulutetaan muuten vaan. Tekemättä jäi mm. Limoncello-juustokakku, rukiiset kinkkupiiraat, vegaaninen sienipiirakka, vegaaniset mokkaneliöt, välimerellinen perunasalaatti jne., jne.

Vaatimaton kotikokkauslinja jatkuu: flunssaiselle possulle keittyy parhaillaan peruna-purjososekeitto. Kattilassa kiehuu vähässä, merisuolalla maustetussa  vedessä neljä  pienehköä perunaa, koosas purjopatukka, keltasipuli ja suuri valkosipulinkynsi, kaikki paloina. Ennen soseuttamista pistän mukaan vielä muutaman pakastepinaattikuution ja soseuttamisen jälkeen maustan sopan pippurilla, lisään suolaa tarpeen mukaan ja lorautan joukkoon n. desin ruokakermaa. Samettisen sileää, lämmittävää ja terveellistä. Illaksi ajattelin vielä paistaa lättyjä, jotta saan kaappiin varastoidulle kuohukermalle ja hilloille käyttöä. Ainakin itselle sairaana tuntuvat maistuvan vain ääripäät - suolainen, tulinen ja makea! Ostin kaupasta myös kauden ensimmäisen konvehtirasian, jolla vielä yllätän potilaan jossain vaiheessa ;)

Olin ajatellut tehdä juhliin vähän toisentyyppisen salsan dipattavaksi (yleensä kun olemme  porisuttaneet salsat kattilassa). Vaikka juhlat peruuntuivat, päädyin kuitenkin tekemään tätä syysillan sytykkeeksi. Vaikutteet salsaan sain Jamie Oliverilta ja olen hänen  samantyyppisen reseptinsä mukaan valmistanut  tomaattikastiketta katkojen kera pastalle. Tästä kuitenkin puuttuu limemehu ja koostumus on sakeampi. Surautin uudella blenderillä hienoksi 5 mehukasta, kotimaista tomaattia, yhden suuren punasipulin,  pari aurinkokuivattua tomaattia, valkosipulin kynnen sekä topakan chilin. Lisäsin vielä pari teelusikallista vihreää pestoa ja maustoin suolalla sekä pippurilla. Sekä maku että rakenne olivat varsin piristäviä ja blenderissä riitti tehoa. Tuoresalsa maistui niin minilihapullien ja perunalohkojen kuin maissilastujen kanssa, miksei dippivihannestenkin kera.

Bataattisosekeitto

Aiemmassa sosekeittopostauksessani paljastin, että lempisosekeittoni syntyy bataatista. Bataattisosekeitto tuntui muutama vuosi sitten olleen oikea trendiruoka, jota varioitiin jokaisessa ruokalehdessä ja blogit osoittavat, että se maistuu kotikeittiöissä edelleen. Miksipä ei? Kaksi suuta syö yhdestä suuresta bataatista pari päivää. Tämmöinen soppa syntyi Marjameressä viimeksi:

1 suuri bataatti
2 porkkanaa
1 sipuli
2 suurta valkosipulin kynttä
1 tulinen, punainen chili
n. 5 dl kasvislientä
2 dl kookosmaitoa
puolikkaan sitruunan mehu
suolaa
pippuria
öljyä 

1. Kuori ja lohko bataatti, porkkana ja sipuli.
2. Kaada kattilan pohjalle tippa öljyä ja kuullota siinä sipulia, chilisilppua ja murskaa joukkoon valkosipuli. Lisää bataatti ja porkkana.
3. Kuumenna kasvisliemi ja lisää kattilaan siten, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Keitä hiljalleen, kunnes kasvikset ovat valmiita soseutettavaksi.
4. Pienennä lämpöä ja aja keitto soseeksi esim. sauvasekoittimella. Lisää kookosmaito sekoittaen ja purista joukkoon sitruunamehu. Mausta suolalla ja pippurilla. Nauti hyvän, tuoreen leivän kera.

Lost in the making of California Roll

Halusin todella osallistua tämän kuun elokuva-aiheiseen ruokahaasteeseen, jota emännöi Herkku & Koukku-blogi. Innoittajaksi valikoitui välittömästi eräs lempielokuvistani, Sofia Coppolan ohjaama ja käsikirjoittama Lost in Translation (2003). Se on tunnelmallinen, rauhallista tempoa etenevä tarina Bobista (Bill Murray) ja Charlottesta (Scarlett Johansson), kahdesta omalla tavallaan elämässään eksyneestä amerikkalaisesta, jotka kohtaavat toisensa Tokiossa. Kolmanneksi päähenkilöksi elokuvassa kasvaa tapahtumien näyttämö, vieras ja kummallinen Tokio. Vaikka elokuva on viritetty pääasiassa molliin, kahden erilaisen kulttuurin törmäystä tarkastellaan komiikan keinoin. En tiedä toista yhtä rahoittavaa, älykästä ja hienovireistä katselukokemusta. Rakastan, rakastan!

Kulttuurien kohtaaminen nousi kyseisen elokuvan myötä ruokateemakseni. Johtoajatuksena oli japanilaisen ja yhdysvaltalaisen yhdistäminen sushin muodossa - siispä kaliforniarullaa pyörittämään! Tarkemmat ohjeet puuhaan löydät vaikkapa täältä. Lopputulos vaan ei tyydyttänyt ja osallistuminen jäi siihen! En rullannut "inside-out"-kääröjäni tarpeeksi tiukasti ja lisäksi pilkoin ne liian pieniksi suupaloiksi, jolloin turhan ohut riisikerros pääsi halkeilemaan ja karisemaan pois merilevän pinnalta. Noh, harjoitus tekee mestarin? Nautimme kuitenkin makoisia makeja,  joiden sisältä löytyy merilohta, avokadoa, kurkkua ja tietenkin wasabia. Ruokajuomaksi olin ajatellut jenkkiolutta, mutta nyt lasiin kaatui italialaista, kuivaa chardonnay'ta (jota sushin kanssa kuulemma tulisi välttää!).

Alkuruoaksi söimme misokeittoa, jota tuunattiin ruokaisammaksi purjon, merilevän ja herkkusienten avulla.

Sushin parhaat kaverit: wasabi...

 ...ja soija! Mutta missä luuraa inkivääri?

 

Loppulohi päätyi iltapalana kolmioleipien päälle.Täysjyväpaahtiksella paistetun lohen alla ainakin kurpitsapikkelssiä, herkku-kurkkua, majoa ja pippuria. Nam nam!

 

Viherpiipertäjän voimasoppa

...kuten tätä sosekeittoa sen alkuperäisessä lähteessä, Pippurimylly-blogissa, kutsutaan.

Huomasin sairastavani blogin emännän kanssa samaa oireyhtymää, joka puhkeaa yleensä viikon alussa ja ilmenee hämäränä haluna soseuttaa kaikki viikonlopun jämät samassa kattilassa. Totta puhuen sosekeitot ovat mitä loistavinta ruokaa, sillä niihin saa kevyesti ympättyä jokapäiväiset 500 grammaa kasviksia ja variaatioita saman aiheen ympäriltähän löytyy loputtomasti. Erityisen hauskaa sosekeittojen laatimisesta tekee komponettien väritys ja niiden lopullisen summan arvailu, joka ilmenee vasta kun on käytetty sauva-/tehosekoitinta (tai raakaa käsikäyttöistä survinvoimaa). Oma suosikkini syntyy bataatista, porkkanasta ja chilistä, mutta tämä annos nousi lähelle arvoasteikossa. Todella maukas keitto, yhtään liioittelematta, joka seuraavana päivänä vain paranee. En olekaan ennen Pippurimyllyn vinkkausta arvannut yhdistää parsakaalin oheen linssejä - mielestäni maku on paljon täyteläisempi kuin esimerkiksi parsakaalin ja perunan combossa. 

Linkin takaa löytyvää reseptiä noudattalin kohtuu tarkasti - mitä nyt lisäsin joukkoon vihreän chilin lämpöä tuomaan sekä pätkän purjoa. Sitruunasta raastoin joukkoon myös kuoren ja mehua lorotin lähes koko hedelmällisen, sitrus kun sopii mielestäni mainiosti linssin makua kirkastamaan. Pinaattia laiton 5 pakastekuutiota ja linssejä puolestaan 1,5 desiä kahden sijaan. Niiden käsittelyssä kannattaa muuten (kokemuksen syvällä ja kivisellä rintaäänellä) noudattaa tarkkuutta. Tsekkasin linssit ensin läpi vaalealla työtasolla hiekan ja muiden ei-toivottujen murenoiden varalta ennen kuin huuhtelin lantit siivilässä. Liotin myös niitä runsaassa vedessä pari tuntia keittoajan nopeuttamiseksi - tämä ei kuitenkaan vihreiden, tavallisten linssien kohdalla ole mitenkään pakollista. Hyvät ohjeet linssien ja muiden papuntapaisten käsittelyyn löytyy netistä esimerkiksi mainiosta Tamarind Heaven-blogista. Sopan viimeistelin ruokakerman ja suolan ohella rose- ja viherpippurilla, korianterilla sekä paahdetuilla siemenillä ja tipalla oliiviöljyä.

Suppiksia!

Löytyihän niitä sieniä pk-seudultakin, eikä tarvinnut merta edemmäs kalaan mennä. Kerättävää olisi löytynyt varmasti ihan loputtomasti, kunhan vain oikeanlaiselle paikalle sattui. Suppilovahveroita päätyi sekä piirakkaan, soppaan että pakkaseen. Kuivaushan näille olisi paras säilöntätapa, mutta kunnollista paikkaa ei sellaisille toimenpiteille tästä asunnosta oikein löydy.

Tämä piirakkaresepti on muistaakseni peräisin kotimaisesta 90-luvun reseptikirjasta "Juhlat" ja ensimmäistä kertaa tein sen joko rippi- tai ylioppilasjuhliini. Sittemmin olen pyöräyttänyt leivonnaisen n. kerta per vuosi-tahdilla ja se on aina kerännyt kohteliaisuuksia - niin nytkin, kun vietimme ystäväpariskunnan kanssa iloista iltaa viinin ja juustojen kera. Tällä kertaa kaapista ei löytynyt kaikkia aineksia, vaan korvasin osan sillä mikä hyvältä tuntui - ja hyvin toimi resepti näinkin! Suluissa siis tarpeet, jota kuvien piirakkaan päätyi.

Suppilovahveropiirakka
Pohja:
250g margariinia
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl basilikaa (käytin yrttisekoitetta, reilulla kädellä)
1 tl kurkumaa
n. 400g keitettyjä perunoita

Täyte:
5-7 dl hienonnettuja sieniä
1 purjo (käytin 2 keltasipulia)
2 porkkanaa (käytin puoliskan kesäkurpitsaa raasteena ja kukkakaalen kukintoja muruna)
1 prk smetanaa (creme fraichea...)
2 munaa
valkosipulista pippurisekoitusta (laitoin 2 valkosipulinkynttä murskana, valko- ja mustapippuria)
suolaa
3 dl juustoraastetta (mielestäni täyte ei vaadi noin suurta määrää, laitoin n. desin arkijuustoa ja loppumurut parmesan-pussista)
1/2-1 dl persiljaa (ja timjamia!)
voiteluun muna

1. Sekoita pehmeän rasvan joukkoon kuivat aineet.
2. Lisää hienonnetut perunat ja sekoita taikina tasaiseksi. Laita taikina kylmään jähmettymään täytteen teon ajaksi.
3. Hauduta neste sienistä pannulla ja lisää joukkoon pienityt kasvikset. Anna muhia hetken.
4. Ota pannu levyltä ja lisää smetana (tai creme fraiche), munat, mausteet, juustoraaste ja persilja. Sekoita.
5. Laita (enintään) 1/3 taikinaa sivuun koristelua varten. Loppu painellaan/kaulitaan leivinpaperilla vuoratun uunipellin pohjalle. 
6. Levitä päälle täyte ja kauli loppu taikina. Voit leikata mieleisiäsi koristeita siitä esim. piparkakkumuotilla. (Tällä kertaa en laittanut sivuun kovin isoa palaa, joten leikkasin veitsellä taikinasta suiroja piirakan päälle.)
7. Asettele koristeet piirakan päälle ja voitele ne munalla. Paista 225 asteessa 20-25 minuuttia uunin alimmalla tasolla. 

Sunnuntaiksi tein osasta sienistä keittoa reseptillä, jonka olen saanut veljeltäni. Tästä aiemmin sataan kertaan onnistuneesta sopasta meinasikin tulla varsinainen murheenkryyni (poltin paitsi kieleni myös sopan osaksi pohjaan ja kiehutin sen kahteen kertaan yli, epähuomiossa en liikutellut sulatejuustoa sulaksi asti ja unohdin suurustuksen täysin...) - malliesimerkki siitä, kun "multitasking" tiskivuoren ja siivouksen lomassa epäonnistuu (väsymyksellä ja eilisen synneillä saattoi toki olla vaikutusta asiaan)! Joka tapauksessa keitto, aavistusta ohuempi sellainen, maistui vielä tänäänkin härrrrrkülliselta.

Suppilovahverokeitto
1-2 sipulia
kasvisöljyä
300g sieniä
2 rkl vehnäjauhoja
4-5 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
5 dl maitoa
100g sulate- tai tuorejuustoa
yrttejä
suolaa
(valkopippuria)
(1dl kermaa)


1. Hauduta sienistä nesteet, lisää silputtu sipuli ja anna kuullottua. 
2. Lisää jauhot ja liikuttele sekaan, kaada sitten vesi mukaan ja lihaliemikuutio -> kiehuta.
3. Lisää maito, kuumenna taas kiehuvaksi, käännä sitten lämpö pienemmälle ja lisää mukaan kuutioitu (sulate/tuore)juusto ja hämmennä, kunnes juusto on sulanut. Jos haluat joukkoon kermaa, tämä on oikea aika lisätä sekin.
4. Viimeistele yrteillä, mausta tarvittaessa suolalla (ja pippurilla - etenkin valkoinen sellainen istuu tähän keittoon!)

Metsään jäi paitsi suppiloita, myös rusko-orakkaita, joten paluu on odettavissa.