23.2.10

Kasvisruokapäivä

Viime ajat molemmat tämän tuvan asukeista ovat olleet menossa ja blogi-parka on jäänyt vähälle huomiolle. Palasin Helsinkiin sopivasti kuulemaan kummia, kaupunginvaltuuston suunnaltaa siis. Enpä ole yhtä esihistoriallista ja moraalipaniikin sävytteistä argumentointia kuullut aivan hetkeen. Tampereen suunnalla on huolehdittu salaattien katoamisesta kouluruokaloissa, Helsingissä taas niiden lisääntymisestä. Pidetäänpä nyt sitten kasvisruokapäivä tässäkin huushollissa hyvän päätöksen kunniaksi! Pähkinäisen porkkanakeiton reseptin bongasin jo noin vuosi sitten Uneliaan bloggarin reseptipankista - pääsipä vihdoin kokeiluun. Kuuntelin hasselpähkinöiden paukuttelun lomassa Radio Helsingin Norsuradion mielenkiintoista keskustelua kohuaiheesta ja keskustelussa pohdittiin muun muassa kohun syvintä olemusta. Kuunnelkaa tekin, radio on mainio medium!


Kuinka ollakaan, koska reseptissä pysytteleminen on taitolaji, jonka harvoin klaaraan, päädyin päivittämään tätäkin soppaa. Alkuperäinen ohjeistus löytyy siis linkistä ylempää, alla oma tuunaukseni. Tuloksena pehmoisen maukas kasviskeitto, jollaisen onnistuin kerrankin tekemään ilman chiliä ja limeä :) Ainoa huono juttu tässä keitossa on oikeastaan se, että sitä syödessä käy pähkinäallergikoita sääliksi... Seuraavalla kerralla voisin lisätä inkiväärin määrää tuomaan kontrastia makean mukautuvaisiin makuihin.


Keittoon neljälle tarvitset:
rypsiöljyä
reilusti currya
vähemmän kurkumaa
2 keskikok. sipulia
2 kookasta valkosipulinkynttä
n. 20 hasselpähkinää rouhittuna
4 porkkanaa
2 perunaa
vettä
merisuolaa
valkopippuria
tuoretta inkivääriä
2 dl ruokakermaa

1. Kuori ja rouhi hasselpähkinät (itse taisin käyttää ennemminkin 30 kuin 20 pähkinää), kuori ja pilko pieneksi sipulit, porkkanat ja perunat.
2. Kuullota sipuleita ja pähkinärouhetta kattilan pohjalla öljytilkassa curryn ja kurkuman kera. Lisää porkkana- ja perunakuutiot, kaada päälle vettä siten että kasvikset peittyvät. Lisää muutama rae merisuolaa ja kiehuttele kasvikset kypsäksi.
3. Raasta joukkoon tuoretta inkivääriä (muutaman sentin pala) ja ripottele päälle jauhettua valkopippuria. Soseuta keitto sauvasekoittimella. Kaada joukkoon ruokakerma ja anna keiton lämmetä - älä enää kiehuta. Tarkasta suola ennen tarjoamista, lisää tarvittaessa.

1 kommentti: