10.3.10

Sarjassamme ruokaisia salaatteja

Todettuani nizzalaisen salaattituttavuutemme varsin maukkaaksi, päätin jatkaa perunoiden ja kalojen yhdistelemistä. Koska Chilihifistin työpäivät venyvät tällä hetkellä pitkiksi, tällaista salaattia on helppo tehdä tarjolle jo etukäteen ja nauttia sitten, kun on aikaa. Tässä salaatissa käytin kotimaista, viljeltyä ja savustettua kultakirjolohta, jota myydään vakuumipakattuna. Savunmaku oli melko mieto ja suolaa niukalti, mutta muiden makujen kanssa kultakirjolohi kuitenkin toimi. Savukalan ylle vierittelin kotipaikkakunnalta saatua leipäjuustoa.


Peruna-savukalasalaatti (2:lle) 
2-4 perunaa (koosta ja ruokahalusta riippuen)
1 pienehkö filee savustettua kalaa
1 maustekurkku
pari vartta parsaa (keitettyä tai säilöttyä)
kirsikkatomaatteja
n. 2 tl (pieniä) kapriksia
pala leipäjuustoa
1 mieto chili
tuoretta persiljaa n. puoli punttia
oliiviöljyä
dijon-sinappia
puolikkaan limen mehu
pippuria myllystä 

1. Keitä perunat suolatussa vedessä kypsiksi, kuori ja palo muutamaan osaan. Sekoita kastike lorauksesta oliiviöljyä (n. 0,25 dl), teelusikallisesta dijon-sinappia, limemehusta ja tuoreesta persiljasilpusta. Sekoita n. 2/3 kastikkeesta perunoiden joukkoon, lisää kaprikset ja anna niiden marinoitua n. puoli tuntia ennen tarjoamista. Tällä kertaa lisäsin kastikkeen lämpimiin potturoihin, jotta ne imisivät enemmän makua itseensä.
2. Palo parsan varret muutamaan osaan, kuutioi kurkku ja puolita kirsikkatomaatit. Levitä kasvikset perunoiden päälle. Katso, ettei savukalassa ole ruotoja. Lohko kala karkeiksi palasiksi ja asettele salaatin päälle. Viimeistele kuutioidulla leipäjuustolla, chilisilpulla, lopulla salaattikastikkeella ja mustapippurilla.


 

Liekö pääkoppani asettunut jo "kevätmoodille", kun janoan jatkuvasti salaatteja...? Parasta tähän aikaan vuodesta ovat ehdottomasti kevään merkit, joita näkyy ulkosalla vaihtelevasti. Lisääntynyt valo, tervehdin sinua lämpimästi! Kevätfiilistä sisälle tuovat lempikukkani tulppaanit - nämä kauniit, kerrotut kukkaset toi täti tullessaan (ja samalla sai Marjameren pakkanenkin täytettä).

  Nämä kaunottaret taas annoin Chilihifistille erään onnistuneen ensi-illan jälkeen.


Myös chilit venyvät mittaa - tänä kesänä meillä natustetaan viime kesän hittien (lemon drop & aji christal) lisäksi satoisia rawiteja sekä habaneroja.

 


Pepperoni on talven aikana venynyt ulos entisistä bonsaimitoistaan ja kannattelee hennoilla harteillaan punaisia, mietoja paprikoita. Yksi niistä pääsi tähän salaattiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti