1.11.09

Pizzaperjantai!

Canneloni-kokeilusta jäi jäljelle puolikas annos tomaattista jauhelihakastiketta. Mihinkä muuallekaan se perjantaina päätyisi kuin pizzapohjalle?! Ei auta kuin onnitella kyseistä mainostoimistoa pizzaperjantain idean hyödyntämisestä, sillä osuvampaa nimitystä saa hakea (kyseisistä mainoksista tosin voi olla montaa mieltä..). Siinä missä alkuviikosta kasvislokeromme tyhjenee sosekeiton aineksiksi, loppuviikosta jääkaapin jämät siirtyvät pizzan päälle ennen viikonloppuostoksia. Niin viime perjantainakin.

Kuinka sen sanoiksi pukisi? En tiedä monta yhtä tyydyttävää toimenpidettä kuin pizzataikinan vaivaaminen (kröhöm). Reseptejä täydellisen pizzapohjan tekoon löytyy varmasti joka kokilta, mutta minä leipaisen sen seuraavaan tapaan. 

Kulhoon mitataan 2 desiä kuumaa vettä, 2 teelusikkaa kuivahiivaa ja teelusikallisen suolaa, jotka saavat levähtää astiassa hetken ennen leipomisen aloittamista. Mikäli haluat  ohuemman pizzan, vettä voi vähentää 1,5 desiin - 2,5 desistä taas syntyy pannupizzapohja. Ihannetilanteessa tekisin pohjan puoliksi vehnäjauhoista, puoliksi durum-vehnästä. Durum-jauhot tuovat taikinaan karheutta, joka muuttuu uunissa rapeudeksi. Tällä kertaa kaapissa oli kuitenkin vain tavallisia vehnäjauhoja. Sitten vain puuhaarukka käteen ja sekoittamaan. 

Tapaan ripotella jauhoja rauhalliseen tahtiin suoraan pussista kulhoon samalla kun toinen käsi hoitaa vatkaamisen. Taikina muuttuu nopeasti kiinteämmäksi ja kun se alkaa irrota reunoilta ja tarttua haarukkaan, on aika heittä työkalut menemään ja osoittaa taikinalle hieman rakkautta <3. Vaivaan ja lisään jauhoja, vaivaan ja lisään oliiviöljyä. Nyt tosin lisäsin taikinaan pari ruokalusikallista öljyä suoraan aurinkokuivatuista tomaateista. Öljy paitsi helpottaa leipomista, antaa pohjalle makua ja lisää sen rapeutta. Kun käsissäsi on sopivan kiinteä, pehmeä pallura (kovaksi kokkuraksi sitä ei missään nimessä saa alustaa), joka ei enää tartu sormiin, laske pesualtaan pohjalle kuumaa vettä, peitä kulhon puhtaalla liinalla ja jätä taikinan nousemaan n. puoleksi tunniksi. Sillä aikaa ehtii hyvin valmistamaan täytteen. Sitten taikina on vain taottava uunipellille jauhosormien ja kämmenien avustuksella.



Tämän lätyn päällä tomaatti-jauhelihakastiketta, aurinkokuivattuja tomaatteja, edam-raastetta, kalamata-oliiveja, pannulla chilin ja valkosipulin kanssa pyöräytettyä paprikaa sekä parmesaania. Maistui se näinkin, vaikka herkkusieniä tulikin ikävä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti