26.10.09

Omput säilöön!


Saimme ilokseni Chilihifistin työkaverilta säkillisen ihania, kotimaisia omenoita. Lajikkeesta en ole varma, mutta melko happamat, punertavaposkiset, kiinteämaltoiset omput olivat säästyneet madoilta, toukilta ja pistiäisiltä täysin. Tänään hillosin niistä n. pari kiloa. Määrästä sain reippaat neljä rasiallista pakkaseen työnnettäväksi. Soseen voi toki tehdä hillosokeria käyttämällä, mutta itseäni esimerkiksi kyseisen sokeripakkauksen kyljestä löytyvä ohje kauhistuttaa (juuri sokerin määrässä). Vähemmälläkin sokerilla pärjää, jos soseen säilöö pakastamalla ja sain siitä tarpeeksi paksua ilman hillosokeriakin. Loppujen lopuksihan kyse on omista makunystyröistä, joten ei muuta kuin lusikka kauniiseen käteen ja maistelemaan!

Omenasose 
n. 2 kiloa omenoita
1 sitruunan mehu
sokeria maun mukaan
vaniljasokeria
kanelia
tilkka vettä

1. Poista omenoista kannat ja siemenkodat, halo neljään osaan. Kotimaisia puutarhaomenoita ei tarvitse kuoria eivätkä pienet kolhut ja kauneusvirheet soseuttamista haittaa.
2. Lisää suuren kattilan pohjalle sentti-pari vettä ja purista sitruunamehu joukkoon. Jouduin käyttämään kahta kattilla, kun en tarpeeksi isoa omista. Lisää omenalohkot ja kiehuta välillä hämmentäen, kunnes omenat hajoavat.
3. Soseuta omenat esim. sauvasekoittimella ja lisää sitten sokeria makusi mukaan. Tähän määrään käytin n. 1,5 dl tavallista taloussokeria, pari teelusikkaa vaniljasokeria ja vajaan teelusikallisen kanelia.
4. Jaa sose rasioihin ja anna jäähtyä hieman ennen pakastamista.



Sotkuistaan kokki tunnetaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti